Autopesu ja muut palvelumme ammattilaisen suorittamana

Autopesu on tarkempaa puuhaa kuin moni uskookaan. Kaikki käsittelymme suoritetaan huolellisesti niin ettei autoon jää likajäämiä jotka voisivat aiheuttaa esimerkiksi maalipinnan ruostumista. Hellävaraisessa käsinpesussamme ei ole myöskään pelkoa maalipinnan naarmuuntumisesta, useinmiten päinvastoin, käsittelyssämme on mahdollista poistaa naarmuja esimerkiksi maalipinnan kiillotuksella. Niin ulko- kuin sisäpuhdistuksessa käytämme vain kyseisille materiaaleille soveltuvia aineita, näin lopputuloksesta tulee erinomainen. Tervetuloa palveltavaksi!

KÄSINPESU

Jotta vältytään auton maalipinnan vaurioilta joita lika, pihka ja linnun jätökset aiheuttavat tulisi käsinpesu suorittaa autolle säännöllisin väliajoin, noin kahden viikon välein. Talvella tien suolaus aiheuttaa maalipinnalle vaurioita kuten ruostumista, jonka muodostumista vähentää huomattavasti säännöllisesti suoritettu auton käsinpesu.

Tutustu palveluun

VAHAUKSET

Suomen sääolosuhteissa auton vahaus olisi hyvä suorittaa vähintään kaksi kertaa vuodessa. Hyvät ajankohdat ovat esimerkiksi juuri ennen lumien tuloa ja heti lumien lähdön jälkeen.

Tutustu palveluun

KEVYT-KESTOPINNOITTEET

Maalipinnan kestopinnoitus antaa autosi maalipinnalle syvän kiillon vähintään kahdeksi vuodeksi. Käsittelyn jälkeen autosi kiiltää jälleen kuin uutena. Kestopinnoitus tekee auton pesun todella helpoksi, kesäisin riittää usein pelkkä huuhtelu. Teemme pinnoitukset Suomen suosituimmalla maalipinnankäsittelyllä, Finikor Brilliantilla. Tällä käsittelyllä saat autostasi kiiltävän ja helposti pestävän vuosiksi eteenpäin. Kysy myös muita pinnoitteita!

Tutustu palveluun

BRILLIANT Plus+ KESTOPINNOITUS

Keraaminen kestopinnoite muodostaa erittäin kestävän, lasimaisen suojan autollesi, joka saa auton kiillon säilymään, estää naarmuuntumista ja tekee maalipinnasta erittäin liukkaan sekä vettä hylkivän. Finikor Brilliant Plus+ käsitelty auto on jatkossa helppo pitää puhtaana. Likaa hylkivän pinnan ansiosta lika irtoaa helpommin ja autonhoito on myös mukavempaa.

Tutustu palveluun